Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Mi Vida Sin To Amor

Valmennukset

31. Heinäkuuta 2013 // Estevalmennus, valmentajana Kelly: (katso ratakuva)

Rosalie tuli kentälle hieman myöhässä ja nopeasti ponkaisi selkään ja ravasi pari kierrosta tehden ympyröitä. Vilde näytti laiskanpuoleiselta joten Rosalie sai tehdä kunnolla töitä, että ori pysyisi tarmokkaassa ravissa. Pyysin heitä ottamaan pari kierrosta laukkaa jolloin Vildekin hieman innostui ja nyt oli pidätteiden vuoro. Ilmottautumisen mukaan heidän kuului harjoitella hieman rauhallisuutta esteiden välissä. Sarjaestellä oli tarkoituksena hypätä ja hypätä, mutta vaihdoin välit niin, että Vilde voisi ottaa kolme laukka-askelta välissä. Pistin heidät heti hyppäämään sitä ja jo ensimmäisellä kerralla otti ori vain kaksi askelta ja hyppykin tuli aivan juuresta jolloin ratsastajan tasapaino hieman heitti. "Pidätä sitä seuraavalla kerralla oikein kunnolla, jopa suutu sille ja vasta, kun se hyppää niin myötää." Nyt Rosalie otti päättäväisesti ohjista kiinni ja ohjeitteni mukaan suuttui ja Vilde hieman säikähti joten alistuneen tuntuisena sai väliin kolme laukka-askelta.

Radan pääsi Rosalie suorittamaan viimeisenä johtuen sarjan välimatkasta joka minun piti hänelle pidentää. Rata alkoi hyvissä merkeissä, vaikka Vilde kolaroikin puomeihin jonka tuloksena ristikko tuli hieman hassusti yli. Tultaessa okserille vauhti kiihtyi jo hieman liian nopeaksi. "PIDÄTÄ" Mutta Rosalie ei ollut tarpeeksi nopea. Vilde ei niin kovassa vauhdissa pystynyt estettä hyppäämään joten se kielsi ja ratsastaja sai maistaa kentän hiekkaa. Onneksi Rosalielle ei käynyt kuinkaan ja pian he ratsastivat uudestaan rataa läpi. Nyt hän oli varautunut ja Vilde pysyi paremmin hallinnassa. Seuraavilla esteillä tosin Rosalie unohti rentoutua jonka takia hypyt olivat hieman jäykkiä.

Loppuverkka meni laiskasti ja Vilde katseli ympärilleen kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Muista aina joka esteen jälkeen hieman pidättää jos Vilde lähtee yhtään liian nopeasti. Ja. vaikka pidätät muista rentoutua heti, kun se kuuntelee pidätettä äläkä jää istumaan liian jäykkänä selkään".

16. Kesäkuuta 2013 // Kouluvalmennus, valmentajana Rose:

Alkukäyntien jälkeen Rosalie aloitti käyntityöskentelyllä, jotta hän saisi Vilden kuulolle. Ensin koko uralla käynnistä pysähtymisiä, pyrkien saamaan Vildenreagoimaan istuntaan. Käskin näpäyttämään raipalla heti, jos liikkeelle lähtö ei tapahtunut tarpeeksi nopeasti. Käyntiinsiirtyminen ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia ratsukolle, sillä Vilde oli jopa tavallista pirteämpi, joten Rosalie sai keskittyä enemmän pidättämiseen. Muutaman kierroksen pysähtelyjen viiden metrin välein Vilde alkoi jo reagoida pidätteisiin nopeammin, joten laitoin heidät verryttelemään ravissa. Käskin ottaa heti normaalin pituiset ohjat ja taivutella Vildeä paljon ympyröillä ja erilaisilla kiemuraurilla, ja Vilde alkoikin taipua ja rentoutua mukavasti. Pientä muotoakin se väläytteli silloin tällöin.

Kun Vilde oli verkattu, Rosalie istui harjoitusraviin, ja Vilde olikin heti kiihdyttelemässä. Käskin Rosalieta ratsastamaan samankaltaista tehtävää kuin tunnin alussa; viisi askelta harjoitusravia, kolme käyntiaskelta, ja taas harjoitusravia. Lisäksi lyhyen sivun keskellä käynnistä pysähdys ja heti perään peruutus. Rosalie ratsasti Vildeä paljon pohkeella, tarkoituksena saada Vilde odottamaan apuja pohkeen myötä eikä vain kiihdyttämään. Tehtävä oli todella hyödyllinen Vilden kaltaiselle ponille, sillä se joutui tekemään töitä! Ravailujen jälkeen Rosalie nosti laukan, ja tehtävän tarkoitus oli mennä pitkät sivut vapaammin reipasta laukkaa, ja lyhyet sivut pääty-ympyrällä kootumpaa laukkaa. Vildeltä onnistui laukan pidennys mainiosti, mutta kokoaminen taas vaati Rosalielta kunnon pidätteet ja hyvän istunnan. Muutaman kierroksen jälkeen Vilde alkoi laukata paremmassa rytmissä ja kokoamisetkin sujuivat helpommn näköisesti, joten Rosalie sai ottaa raviin ja siitä välikäynteihin.

Käynnin aikana kannoin pitkälle sivulle viisi puomia laukkaväleillä. Heti muutaman kierroksen kävelyn jälkeen Rosalie otti Vilden raviin ja ravasi pari ympyrää molempiin suuntiin, ja otti sitten käyntiin. Käynnissä hän tuli selittämäni harjoituksen: ensin pituushalkaisijaa pitkin käyntiä, väistö uralle, väistön jälkeen laukannosto ja sitten puomit, jotka olivat toisella pitkällä sivulla. Laukan Vilde nosti todella tasapainoisesti ja hienosti, ja vaikka puomeilla se pääsi kiihdyttämään hieman liikaa, olin todella yllättynyt miten hyvin tehtävä meni heti alkuun. Hienoa työtä! :) Rosalie tuli tehtävän uudestaan, ja tällä kertaa istui paremmin satulassa ja piti ohjat kunnolla kädessään ennen puomeja, ja nyt puomitkin menivät älyttömän hienosti. Tein puomeista innarisarjan, korottaen kaikkien puomien toisen päädyn n. 40 senttiä maasta. Myös tehtävää sovellettiin hieman; Laukannosto tapahtui pääty-ympyrällä, johon tultiin harjoitusravissa. Siitä sitten suoraan pysähdys, peruutus ja laukannosto pysähdyksestä. Vilde näytti heräävän ja oli jännittynyt ravissa, joten Rosalie teki pari ympyrää ennen kuin otti pysähdyksen. Peruutus meni hyvin ja Vilde reagoi nopeasti pidätteisiin ja istuntaan. Laukkakin nousi hyvin, vähän haparoiden mutta melkein suoraan pysähdyksestä. Innaritehtävä aluksi epäonnistui sillä Vilden askel ei sopinut ensimmäiselle esteenpoikaselle, ja se hyppäsi liian kaukaa jolloin kaikkien muidenkin esteiden ponnistuspaikka oli hakusessa. Uudella yrittämällä sekä laukannosto että puomisarja meni hienosti, ja rosalie tuli innarin vielä siten, että kaikki puomit oli korotettu pieniksi pystyiksi. Vilde tuli ne hienossa, tasapainoisessa laukassa ja ansaitsi isot taputuksen sen jälkeen :)

Loppuravit Rosalie ravasi kahdeksikolla, ja Vilde alkoi todella nätisti rentoutua ja myödätä niskasta. Lopuksi Rosalie antoi pitempää ohjaa ja jumppasi ponia eteen-alas, mikä onnistui hienosti. Kun viimein koitti loppukäyntien aika, Vilde oli väsynyt ja hiessä ja Rosalie tyytyväinen :) Itsekin olin iloinen ratsukon tämänpäiväisestä työskentelystä.

26. Lokakuuta 2012 // Estevalmennus, valmentajana Laura:

Aloitimme reippaalla käynnillä ja Vinde näyttikin oikein innokkaalta ja eteenpäin pyrkivältä. Meidän ei kyllä kauaa tarvinnut edes tehdä "käyntiharjoituksia" sillä Vinde osoittautui erittäin halukkaaksi työskentelemään. Sitten otimme ravissa hiukan taivuttelua vaikka Vinde olikin todella taipuisa. - Aloitamme sitten ihan pienillä puomeilla,niin haetaan hyvää tuntumaa. - Juu,okei. Rose tuli ensin vasemmasta kierroksesta neljä ravipuomia vähän kolahdellen. Käskin heidän tulla uudestaan ja kovemmalla temmolla. Kun Rose käytti pohkeita oikeaan aikaan Vinde venytti juuri sopivasti askeltaan. "Hyvä,tule vielä oikeasta kierroksesta" Rose tuli oikeassa kierroksessa muutaman kerran hyvin tuloksin vaikka välillä kolahtelikin.

Nostimme puomit kavaleteiksi ja Vinde nosteli jalkojaan hienosti. "Eiköhän oteta hiukan yksittäisiä ja sitten innareita" Aloitimme 50cm pystyllä ja Vinde liiteli sen yli isolla ilmavaralla. Jatkoimme yksittäisellä jota nostimme 70cm: Vinde lähestyi estettä hiukan epävarmasti,joten siitä seurasi kielto. "Sinun täytyy saada pohkeet vielä vahmemmin Vinden kylkiin" neuvoin. Uusi yritys ja Vinde lähesty estettä huomattavasti paremmin joten siitä syntyi mainio hyppy.Rose otti vielä loppuravit ja käynnit.

15. Toukokuuta 2012 // Kouluvalmennus, valmentajana Evy:

Kun tämä ori astui maneesiin, alkoi kunnon sähläykset, mutta pienen alkuhäslingin jälkeen kaikki onnistui (ainakin melkein). Ensin tarkasteltiin käyntiä, se oli välillä hieman omaperäistä, mutta silti ihan hyväksyttävää. Ravin Vilde nosti heti pyynnöstä, ja se näytti erittäin pehmoiselta ja mukavalta, eikä sieltä näyttänyt tippuvan. Rose oli jo ennen valmennusta sanonut, että laukassa tämä sekoaisi. Kokeilimme siis laukkaa. Ekana hieman ympyrällä, jossa se näytti menevän kutakuinkin hyvin. Seuraavaksi, päätimme testata suoralla laukkaamista, jos vauhti yltyisi, Vilde käännettäisiin ympyrälle. Vauhti oli todella kova, eikä ori tahtonut pysyä kunnolla Rosen hyppysissä. Yritimme vielä hetken ja laukka muuttui hieman paremmaksi, harjoittelu tekee mestarin (paitsi tämän kohdalla :D). Kaiken puolin kelpo "pieni" poni.

27. Marraskuuta 2011 // Estevalmennus, valmentajana Ñoora:

Vildellä oli aivan ihana luonne! Rakaistuin tähän ihanaan hevoseen jo heti ensilmäyksellä. Alkuverryttelyt meni upeasti, eikä ongelmia tullut. Pientä pidättelyä piti varmaan antaa, näytti siltä, kun oli innoissaan esteistä. Esteet kumminkin ylittyi loppujen lopuksi hyvin, tekniikassa on hieman parannettavaa. Kerroitkin jo ennen tuntia, että Vilde hyppää kiltisti, mutta tekniikka ei ole kohillaan, joten keskityimme niin sinun kuin Vilden tekniikkaan. Vilde hyppää hieman liian läheltä estettä, jolloin hypystä tulee "kenguru loikka". Voisit hieman aikaisemmin antaa varmistus pohkeet Vildelle, niin Vilde saattaisi alkaa hypätä kauempaa estettä!

26. Lokakuuta 2011 // Estevalmennus, valmentajana Riika:

"Ihanaa nähdä taas, Vilde", tervehdin heti ensimmäisenä komeaa oria. Poika ei varmaankaan muistanut minua ja tuskin Soffiakaan, mutta suhtautui jälkeläiseensä hyvin, kun se ravaili tallille päin, maastosta oli siis poika tulossa. Komeat tervehdykset saatiin kuulla heti ensimmäisenä Vildeltä ja varsinkin Marcel katseli kummastuneena Vilden huudahduksia. SElkään nousu ja ne tavalliset alkujutut onnistuivat hyvin. Alku käyntien aikana Danny vain innostui ravailemaan lujaa, joten Vildekin olisi halunnut mukaan. Rose sai pidätettyä orin kuitenkin hienosti. Alkuverryttelyissä Rose katsoi, että Vilde asteli puhtaasti ja hyvin. Rose toivoi, että tekniikkaa hiottaisiin enemmän kuin korkeutta. Ja sehän sopi minulle täydellisesti. Siispä ensimmäisenä hypättiin pystyä, 50cm. "Mitä hiomista tuossa oli?", täytyi kysyä, kun Rose yritti esteen ison virneen kera puhtaasti. Siksi siirryimme heti jumppasarjaan, joka osóttautuikin yllättävän hankalaksi Vildelle. Askeleet menivät solkuun ja Rose poukkoili hieman uhkaavasti selässä. Rosea se ei lannistanut vaan hän halusi mennä uudelleen. Siispä menimmekin; kahdella esteellä. Rosen kanssa otettiin laukan laskua. Normaalilla laukalla Vilde tuli 6 askelta. Toisella kerralla Vildeltä pyydettiin 7 askelta ja Rose suoritti tehtävän puhtaasti. Seuraavaksi yritimme ihan vain 20-30-30cm estesarjaa. Vildellä meinasi ensin mennä askeleet sekaisin, mutta Rose sai korjattua hienosti asian, eikä Vild menettänyt tasa painoa. Heti uudelleen tultaessa Rose ennakoi ja meni Vilden kanssa upeasti. Esteitä nostettiin ja Vilden jalatkin saatiin kuriin. Lopputunnista ei ollut erityistä mainintaa.

3. Lokakuuta 2011 // Maastoestevalmennus, valmentajana Jenski:

Huomasin heti alussa, että Rose sai Vilden kulkemaan hyvin. Paitsi puomeilla vähän jekkuili, ja kiersi ne jonka jälkeen jatkoi laukassa tehtävän loppuun. Kentällä verkkaesteet näyttivät hyviltä, joten siirryimme maastoesteille. Maastoesteillä sähläsi vähän joissain kohtia, mutta loppua kohden Rose ratsasti vielä enemmän ja Vilde meni maastoesteetkin upeasti. Vilde ei kieltänyt kertaakaan, vaan meni radan vauhdilla - varsinkin kaikki erikoisesteet, mm. maasta korkeammalle mentiin vauhdilla. Kun kokeilimme innaria, Vilde meni juuri ja juuri yli esteen, mutta näytti todella jännittyneeltä. Suosittelen jatkossa hyppäämään paljon Innareita, niin Vildestä voi tulla upea esteratsu! :)

Muistilista

Sileällä: Yleis/koulusatula, yleis/kouluhuopa, yleis/kouluvyö, englantilaiset suitset, nivelkuolaimet, hivutussuojat takasiin

Esteillä: Estesatula, este/lampaankarvahuopa,  meksikolaiset/englantilaiset suitset, nivelkuolaimet,  jännesuojat kaikkiin jalkoihin

Maastoon: Yleissatula, yleishuopa, englantilaiset suitset, nivelkuolaimet

-5 oC: Ulos ei loimea, sisällä ei loimea (klipattu = fleece/villaloimi)
-10 oC: Ulkona toppaloimi (klipattu = enkkuviltti alle), sisällä tallitoppis
Sateella: Sadeloimi ulos jos sataa paljon

Väkirehut:

Kaura: kourallinen-kourallinen-kourallinen
Complete Feed: ½-0-½

Päivämössöt:

Racing Feed ½ litraa
Gemüse Mineral 1 dl
Biotiini 1 mitallinen

Rokotukset:

Rokotukset jäykkäkouristusta ja hevosinfluenssaa vastaan voimassa.

Ratsastus- ja ulkoiluvarusteet (alleviivatut voitettuja)

¬ Musta yleissatula
¬ Musta kaksivärinen estesatula

¬ Valkoinen yleissatulahuopa
¬ Sininen hevosen nimellä brodeerattu satulahuopa
¬ Sininen estehuopa Royal WEGA
¬ Valkoinen estesatulahuopa
¬ Ruskea lampaankarvahuopa Cassiel
¬ Musta satulavyö
¬ Mustat jalustimet, hihnat

¬ Mustat suitset englantilaisella turparemmillä, alaturparemmi
¬ Mustat Equipag- estesuitset
¬ Mustat ohjat
¬ Nivelkuolaimet

¬ Mustat jännesuojat eteen ja taakse
¬ Mustat hivutussuojat eteen ja taakse

 

¬ Siniset pintelit
¬ Siniset kuljetussuojat

¬ Mustat joustopintelit CoolRider

¬ Jäänsininen sadeloimi
¬ Ruskea tallitoppaloimi
¬ Ruskea fleeceloimi

¬ Siniharmaaruudullinen fleeceloimi nimellä brodeerattuna
¬ Sininen toppaloimi Upscale
¬ Musta villaloimi basic
¬ Enkkuloimi ja -viltti

¬ Vihreä nailonriimu
¬ Musta nahkariimu
¬ Vihreä riimunaru

¬ Ruskea nahkariimu
¬ Juoksutusriimu

 

Virtuaalitalli | A Sim-game Stable

ps. Jos pidät meistä, tykkääthän vrl:ssä

 

 

 

©2019 Cavalier - suntuubi.com